Tiede

Vuoroin vieraissa: kalojen lisääntyminen muuttuvassa ympäristössä

Tiedeuutiset

Vuoroin vieraissa: kalojen lisääntyminen muuttuvassa ympäristössä

(03.05.2010 klo 10.30) Vuoroin vieraissa: kalojen lisääntyminen muuttuvassa ympäristössä

Suomen sisävesistä ja rannikkoalueilta löytyy useita kalalajeja, joille näyttävät, visuaaliset kosiosignaalit, kuten voimakas väritys, ovat ratkaisevassa roolissa lisääntymismenestyksen kannalta. Naaraat tekevät valintansa koiraan ulkonäön ja kosimisaktiivisuuden perusteella. Rehevöityminen vaikuttaa negatiivisesti näiden näkövinkkien käyttöön: sameassa vedessä kirkas väritys ei näy yhtä hyvin. Samalla kun laadukkaat, värikkäät ja aktiiviset yksilöt kärsivät rehevöityneissä vesissä, huijareille tilanne on herkullinen. Samea vesi ja lisääntynyt leväkasvillisuus antavat mahdollisuuden vedenalaiselle vilunkipelille.

Kolmipiikki on yleinen rantavesien pikkukala ja esimerkki lajista, joka luottaa näkövinkkeihin parinvalinnassa. Kolmipiikkikoiraalla on kutuaikana kirkkaan punainen vatsa ja siniset silmät ja se kosii naarasta erityisen kosiotanssin avulla. Koiraat rakentavat pohjalle pienen leväpesän, jonne ne yrittävät houkutella naaraan kutemaan.

Ahkerien isien lisäksi kolmipiikkien joukosta löytyy huijareita, ns. "hiiviskelijöitä". Nämä koirasyksilöt eivät rakenna pesää vaan kyttäävät naapurin kodin kulmalla ja rientävät heti pesänomistajan silmän välttäessä parittelemaan paikalle saapuneen naaraan kanssa.

Tutkija Leon Vlieger Helsingin yliopistosta tarkastelee tulevassa väitöskirjassaan kolmipiikkihiiviskelijöiden käyttäytymistä rehevissä vesissä. "Rehevöityminen voi käytännössä vaikuttaa hiiviskelijöiden toimiin kahdella tavalla. Toisaalta pesänomistajan on hankalampi huomata lähestyvää tunkeilijaa, toisaalta hiiviskelijöille itselleen on hankalampi löytää itse pesä. Itse uskon ensimmäisen vaihtoehdon olevan todennäköisempi; pesivä koiras usein näkyvällä käytöksellään paljastaa pesän paikan, myös sameassa vedessä."

Vaihtoehtoisia lisääntymisstrategioita, joita hiiviskely edustaa, on tutkittu kaloilla paljon. Vliegerin mukaan yksi tärkeimmistä syistä kalojen lisääntymistaktiikoiden kirjavuuteen on kalojen läpi eliniän jatkuva kasvu. "Ennen kaikkea pitkäikäisillä lajeilla vanhat yksilöt ovat nuoriin verrattuna valtavan kokoisia. Nuoret yksilöt eivät siis kokonsa puolesta voi lähteä haastamaan vanhempiaan, joten kaikenlainen huijaaminen on hyvä vaihtoehto, jos ne haluavat lisääntyä."

Yleinen käsitys on, että hiiviskelevät yksilöt ovat paitsi pienempiä, myös huonompilaatuisia kuin pesivät yksilöt. Kolmipiikeillä tämä ei pidä paikkaansa. "Kolmipiikit ovat opportunisteja. Tilaisuuden tullen kuka tahansa koiraista saattaa yrittää kutea naapurin pesällä. Pieni koko ja huono näkyvyys toki tarjoavat enemmän tilaisuuksia tähän."

Vlieger on tutkinut asiaa allaskokeiden ja geneettisten isyystestien avulla. Kaloille on koealtaisiin luotu levän avulla keinotekoisesti joko rehevä tai kirkasvetinen ympäristö ja koiraiden kosiokäyttäytymistä on tämän jälkeen tarkkailtu. Kokeiden perusteella näyttää siltä, että hiiviskelijät eivät täysin osaa hyödyntää rehevän veden tarjoamia mahdollisuuksia. Hiiviskely ei ole niin yleistä kuin mitä Vlieger alun perin odotti.

Jos rehevöityminen vähentää hiiviskelyn todennäköisyyttä, johon Vliegerin tulokset viittaisivat, mitä tämä tarkoittaa koko kolmipiikkipopulaation kannalta? "Vähentynyt hiiviskely lisää seksuaalivalinnan voimakkuutta. Pesänomistajat ovat entistä suuremman tarkastelun alla ja samalla populaation geneettisen monimuotoisuuden voisi olettaa vähentyvän. Asiat eivät kuitenkaan koskaan ole näin yksiselitteisiä. Aiemmissa kokeissa saadut tulokset ovat puhuneet sekä hiiviskelyn yleistymisen puolesta että vastaan. Yksimielisyyttä ei siis vielä löydy ja aihepiiri tarjoaa runsaasti uusia tutkimuskysymyksiä. "

(YLE tiede, Helsingin yliopisto)

Tutkimusryhmän kotisivut:

Lähetä linkki

Uusimmat tiedeuutiset

Mikä on tiedeuutiset?

YLEn tiedeuutiset ovat suomalaista tiedettä ja tiede-elämää seuraava uutispalvelu, joka kattaa myös tärkeimmät ulkomaiset tapahtumat.

Uudistettu palvelu korvaa Teeman sivuilla aiemmin olleet tiedeuutiset.

Uutisvinkit ja kommentit: tiedeuutiset@yle.fi

Tiedeohjelmia tänään 16.5.

Keskiviikko 16.5.

  • Klo 19.00, YLE Teema
    Avoin tarina : Vaahteranlehti


Muualla Yle.fi:ssä