Tiede

Vuosi 2008 oli Suomessa lämmin ja sateinen

Tiedeuutiset

Vuosi 2008 oli Suomessa lämmin ja sateinen

(31.12.2008 klo 00.50) Vuosi 2008 oli Suomessa lämmin ja sateinen

Helsingin Kaisaniemessä päättyvä vuosi 2008 on ollut kaikkein lämpimin sitten vuoden 1829, jolloin mittaukset on siellä aloitettu. Koko maassa vuosi 2008 on kuudenneksi lämpimin mittausten perusteella tunnetulta ajalta eli 1800-luvun puolivälistä lähtien. Suomessa vuoden 2008 keskilämpötila oli 1-2 astetta keskimääräistä korkeampi. Suhteellisesti viileintä on päättyvän vuoden aikana ollut Itä- ja Pohjois-Suomessa, vaikka sielläkin keskilämpötila on ollut keskimääräistä korkeampi.

Koko maapallolla vuosi 2008 on ollut Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n ennakkoarvion mukaan kymmenenneksi lämpimin mittausten aikakaudella. Sen mukaan vuoden 2008 keskilämpötila oli 0,31 astetta vuosien 1961 - 1990 keskiarvoa (14,0 astetta) lämpimämpi. Vuosi 2008 on ollut keskilämpötilaltaan alhaisin 2000-luvulla. Sitä selittää Tyynen valtameren pintavettä viilentävä La Niña-ilmiö, joka ei kuitenkaan pystynyt alentamaan keskilämpötilaa kovin paljon.

Suomessa suurin ero keskimääräiseen on etelässä, missä vuoden keskilämpötila on yli kaksi astetta keskimääräistä korkeampi. Kesä ei ollut erityisen lämmin ja hellepäiviä oli tavallista vähemmän. Monin paikoin maan itä- ja pohjoisosassa sekä saaristoalueilla hellettä ei mitattu koko kesän aikana kertaakaan, mikä on Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan harvinaista. Hellepäiviä oli kesällä 2008 eniten maan lounaisosassa, mutta sielläkin niitä oli vain noin puolet tavanomaisesta.

Aurinko pysytteli pilvessä kesällä ja auringonpaistetunnit jäivät Itä- ja Pohjois-Suomessa paikoin jopa alle puoleen tavanomaisesta. Lähinnä lounaisrannikolla kesän auringonpaistetunnit olivat lähellä pitkän ajan keskiarvoja.

Eroa selittävät ennätyksellisen lämmin talvi, melko lämmin ja aikainen kevät sekä kymmenenneksi lämpimin syksy. Eteläisimmässä Suomessa yllettiin ns. termiseen talveen vain parina päivänä. Talven 2007-2008 kaltaisten lämpimät talvet yleistyvät jatkossa eteläisessä Suomessa vaikka Pohjois-Suomessa perinteiset lumiset talvet sentään vielä jatkuvat. Kyseessä on ilmaston muutos, toteavat Ilmatieteen laitoksen asiantuntijat.

Kaisaniemessä jokaisen kuukauden keskilämpötila jäi nollan yläpuolelle ensimmäisen kerran sitten vuoden 1829 ja koko vuoden keskilämpötila Kaisaniemessä oli ennätyksellinen 7,6 astetta. Aiemmat lämpöennätykset ovat vuosilta 2000 ja 2003, jolloin keskilämpötila oli 7,2 astetta.

Myös sateita saatiin runsaasti. Vuoden 2008 sademäärä oli tavanomaista suurempi koko maassa ja paikkakuntakohtaisia vuosisade-ennätyksiä rikottiin eri puolilla Suomea. Vuoden sademäärä oli maan etelä- ja itäosassa noin 700-900 mm ja Pohjanmaalla ja Lapissa noin 500-700 mm. Enimmillään maan lounaisosassa sadetta kertyi yli 1 000 millimetriä.

Vuonna 2008 Suomen sateisin paikka oli Kemiön Lövböle, jossa vuoden aikana sadetta kertyi 1 064 mm. Tavallisesti vuotuiset sademäärät ovat suurimmassa osassa maata noin 500-700 mm, Keski- ja Pohjois-Lapissa kuitenkin vain 400 - 500 mm. Ilmatieteen laitoksen tutkijat arvioivat ilmastonmuutoksen kasvattavan tulevaisuudessa myös sademääriä.

(Ilmatieteen laitos, WMO)

Lähetä linkki

Uusimmat tiedeuutiset

Mikä on tiedeuutiset?

YLEn tiedeuutiset ovat suomalaista tiedettä ja tiede-elämää seuraava uutispalvelu, joka kattaa myös tärkeimmät ulkomaiset tapahtumat.

Uudistettu palvelu korvaa Teeman sivuilla aiemmin olleet tiedeuutiset.

Uutisvinkit ja kommentit: tiedeuutiset@yle.fi

Tiedeohjelmia tänään 16.5.

Keskiviikko 16.5.

  • Klo 19.00, YLE Teema
    Avoin tarina : Vaahteranlehti


Muualla Yle.fi:ssä