Yhdysvalloissa on ollut poikkeuksellisen kuumia päiviä kaksin verroin poikkeuksellisen kylmiin verrattuna 2000-luvulla
(15.11.2009 klo 18.00)
Yhdysvalloissa on ollut poikkeuksellisen kuumia päiviä lähes kaksinkertainen määrä verrattuna poikkeuksellisen kylmiin päiviin viimeisten kymmenen vuoden aikana, raportoivat amerikkalaistutkijat. Jos keskilämpötila pysyisi vakiona, päiväkohtaisia ennätyksiä pitäisi esiintyä yhtä usein molempiin suuntiin. Lämpenevä trendi oli voimakkaampi Yhdysvaltain mantereen länsiosissa kuin itäosissa. Lännessä lämpöennätyksiä oli yli kaksinkertainen määrä kylmyysennätyksiin verrattuna, idässä noin puolitoistakertaisesti.
Tutkimuksessa analysoitiin miljoonia päiväkohtaisia lämpötiloja jotka oli kerätty noin 1800 mittausasemalla vuodesta 1950 lähtien. 1950-luvulla lämpö- ja kylmyysennätykset olivat suunnilleen tasoissa joskin lämpöennätyksiä oli hiukan enemmän. 1960-luvulla kylmyysennätyksiä oli hiukan enemmän ja tilanne säilyi suunnilleen tasoissa 1970-luvulla. 1980-luvusta lähtien aiempaa lämpimämpien päivien määrä on noussut jatkuvasti suhteessa aiempaa kylmempiin päiviin.
Tulokset ovat sopusoinnussa keskimääräisten lämpötilojen kehityksen kanssa Yhdysvalloissa. Ne nousivat hieman 1950-luvulla, pysyivät vakaana 60-luvun ja alkoivat nousta 70-luvun lopulta lähtien.
Tammikuun alusta 2000 syyskuun loppuun 2009 tutkimuksessa olleilla mittausasemilla oli 290 000 ennätyksellisen lämmintä päivää ja 142 000 ennätyskylmää päivää. 2000-luvun ensimmäistä vuosikymmentä ovat leimanneet epätavallisen leudot talvet ja hellejaksoja sisältävät kesät.
Amerikkalaistutkijat käyttivät ilmastomalleja ennustamaan mitä päiväkohtaisille lämpö- ja kylmyysennätyksille tapahtuu jatkossa. Jos päästöt jatkuvasti nykyisellään, ilmasto lämpenee niin että vuosisadan puolivälissä ennätyksellisen lämpimiä päiviä saadaan Yhdysvalloissa 20-kertainen määrä kylmyysennätyksiin verrattuna. Vuosisadan lopussa suhde on 50-kertainen. Jos päästöjä pystytään vähentämään nykyisestä merkittävästi ja lämpenemistä hillittyä, suhde kasvaa silti lähes kymmenkertaiseksi.
Talvet eivät katoa ja kylmiä päiviä ja jaksoja tulee olemaan jatkossakin, tutkijat muistuttavat. Muutoksen suunta on silti ilmeinen, olemme menossa kohti lämpimämpää aikaa.
(YLE tiede, Geophysical Research Letters)