Yhteiskunta eriarvoistui Yli-Kierikissä yli 5000 vuotta sitten
(30.10.2009 klo 16.00)
Pohjois-Pohjanmaalla, Yli-Kierikin kivikautisessa metsästäjä-kalastaja-keräilijäyhteisössä tapahtui yhteisön eriarvoistuminen puolentoista tuhannen vuoden aikana, osoittaa belgialaistutkija Samuel Vaneeckhout Oulun yliopistossa esittämässään väitöskirjassa. Vaneeckhout väitteli tiistaina 27. lokakuuta muinaisen Iijoen suulla olleen Kierikin asuinalueen arkeologisista tutkimuksista.
Jääkauden jälkeinen maankohoaminen on ollut erityisen voimakasta Pohjanlahden rannikolla ja jokisuistoihin muodostuneet pienet asuinyhteisöt ovat joutuneet siirtymään melko nopeasti pysyäkseen parhaiden pyyntipaikkojen äärellä. Yli-Iistä noin 30 kilometriä Iijoen suistosta sisämaahan löydettiin 1960-luvulla kivikautista esineistöä.
Arkeologisia tutkimuksia jatkettiin 1990-luvulla. Kilometrin päässä ensimmäisestä kaivauspaikasta löytyi pellonojaa tehdessä ensin kalanpyydyksinä käytettyjä puisia rakennelmia ja sittemmin pitkään käytetty kivikautinen asuinalue. Se on tarjonnut suomalaisittain ainutlaatuisen mahdollisuuden kivikautisen asuinpaikan pitkäaikaiseen seurantaan.
Tutkittu alue on ollut asuttuna noin 6500-4000 vuotta sitten. Vanhimmat asuinpaikat ovat pieniä ja asuntona on ollut ns. kuoppataloja. Nämä asumukset olivat samankokoisia eli yhteisö on ollut varakkuudeltaan suhteellisen samanlaista. Esinelöydöt ovat myös yhtenäisiä eli samanlaisia kiviesineitä ja samaa keramiikkaa on ollut kaikissa kodeissa ja kodissa.
Noin 5500 vuotta sitten yhteisön vauraus on kasvanut selvästi, mutta samalla eriarvoisuus on lisääntynyt. Jotkut talonpohjat ovat muita selvästi suurempia ja niissä oleva esineistö osoittaa suurempaa vaurautta. Niistä löytyy tuontitavaraa kuten Itämeren eteläosasta peräisin olevaa meripihkaa ja Baltiasta tai Venäjän alueelta tuotua piitä. Osa samanaikaisista asumuksista on edelleen pieniä eikä niissä ole kaukaa tullutta tuontitavaraa. Samaan aikaan Iijoen etelärannalla olevat asuinpaikat eriytyivät toiminnallisesti.
Vaneeckhout tulkitsee kehityksen johtuneen vaihtokaupan lisääntymisestä, työvoiman eriytymisestä ja yhteisön sosiaalisen rakenteen muuttumisesta. Jotkut olivat kalastajia ja hylkeenpyytäjiä, toiset hoitivat saaliin kauppaamisen.
Arkeologinen tutkimus Kierikin kivikautisilla asuinpaikoilla jatkuu. Lisäksi siellä on laaja kivikautta esittelevä Kierikki-keskus.
(YLE tiede, Oulun yliopisto )