"Sotakohtaus päättyi aitoon räjäytykseen." Akselin Elina Annaleena Sipilä

Sinulla on takana 21-osaisen kuunnelmasarjan nauhoitukset, miltä tuntuu elämä Täällä Pohjantähden alla -urakan jälkeen?

Oli kyllä haikeaa jättää Pentinkulma ja sen asukkaat. Tykkään isoista kirjallisuuden kaarista, jolloin kirjan henkilöistä tulee kuin omia ystäviä, joihin kiintyy. Kun kuunnelma oli valmis, tuli ikävä sekä kirjan ihmisiä että työporukkaa.

Esität Elina Koskelaa 14-vuotiaasta noin 70-vuotiaaksi, ja saat yhtenä harvoista näyttelijöistä elää koko roolihahmon kuunnelmassa alusta loppuun asti. Miten löysit eri ikäkausien Elinan ääni-ilmaisun? Miten ikä tuodaan esille äänen kautta?

Nuoret puhuvat yleensä korkeammalla äänellä kuin vanhat, joiden ääni on hitaampi ja hauraampi. Mutta ei äänen tekninen muuntaminen riitä, ja sen kanssa on oltava varovainen, ettei lopputulos kuulosta teennäiseltä. Tärkeintä on löytää roolihahmon henkinen taso ja ajatusmaailma. Kuunnelman roolinrakennus on samaa kuin muussakin teatterissa.

Onko niin, että mikrofonin takana voi näyttää miltä vaan, kunhan ääni on uskottava?

Periaatteessa on. Elinaa tehdessä oli välillä kyllä yllättävää se, että eri jaksoissa joidenkin roolien näyttelijät vaihtuivat. Esimerkiksi Kivivuoren perheessä isoveljieni esittäjät olivat jossain vaiheessa minua 20 vuotta nuorempia. Silti vain ääni ratkaisee!

Millainen sitten oli naisen näkökulma hallavuosien, luokkavihan ja sotien täyttämään historialliseen draamaan?

Koskelan Elina on nykymittapuun mukaan kiltti ja sovinnainen, mutta eniten arvostan hänen moraalia ja sitoutumistaan. Elina kulki pysty päin valitsemansa tien loppuun asti. Hän jaksaa jatkaa, vaikka kolme poikaa kuolee sodassa ja aviomies viruu pitkään vankileirillä.

Näen Elinassa suuren viisauden ja ymmärryksen elämän edessä. Vanhassa Elinassa on hienoa zeniläistä rauhaa – hän on oppinut olemaan sovussa itsensä ja Jumalansa kanssa, ja hyväksyy kaikki kohdelleen sattuneet hyvät kuin pahatkin asiat. Elina oivaltaa, ettei pidä kiintyä liikaa maallisiin asioihin.

Mitä mieltä olet Suomen sisällissodasta, jota kuvataan vavisuttavasti kuunnelmassa? Pitikö sen tapahtua vai olisiko se ollut vältettävissä?

Ehkä se oli jossain määrin välttämätön, että asiat saataisiin selviksi. Työläisten oikeuksia poljettiin koko ajan ja epätasa-arvo oli todella pitkällä. Olihan se epäreilu sota, punaisten joukot olivat hajalla ja ilman johtajaa, ja valkoisten joukossa oli paljon ammattisotilaita.

Linna on kuvannut todella hyvin sodan psykologiaa, sitä miten paniikki leviää sotatilanteissa. Kun punaiset olivat piiritettyinä, joku sanoo, ettei tästä tule mitään. Tunnetila leviää heti ja joukot passivoituvat. Sodassa tulee esille hyvin se, että ihminen on ryhmäolento.

Kuunnelman teossa on varmaan kaikkia jänniä ratkaisuja, miten ääntä saadaan aikaan. Millaisia äänitehosteita käytettiin Täällä Pohjantähden alla –kuunnelmassa?

Ylessä oli remontti päällä ja naapuritontille rakennettiin kerrostaloa, joten välillä poraus ja kammottavat räjäytystyöt keskeyttivät kuunnelmanteon. Taisi jokin sotakohtaus päättyä aitoon räjäytykseenkin.

Suosikkiäänitehosteeni on kuunnelmastudion nurkasta löytyvä hervoton kasa vanhaa ääninauhaa, joka muuntuu moneksi. Siitä saa aikaan ainakin heinäkasan kahinaa ja tulen rätinää. Tosin nykyään äänitarkkailijat haluavat usein äänen niin sanotusti puhtaana, eli oikeat äänitehosteet lisätään kuunnelmaan jälkeenpäin.

Kuunnelma vaatii aikaa ja keskittymistä. Löytyyköhän sitä nykyihmiseltä? Millaisissa oloissa kuunnelmia kannattaa kuunnella?

Ei kuunnelman kuunteleminen vaadi mitään erityistaitoja. Jos pystyy katsomaan televisiota, pystyy kuuntelemaan kuunnelmaakin. Olen varma, että kuunnelmat kehittävät mielikuvitusta enemmän kuin valmiit kuvat, samalla tavalla kuin kirjat. Rento ote, avoin mieli ja silmät kiinni, jos mahdollista!

Alussa olivat suo, kuokka - ja Jussi. Täällä Pohjantähden alla –teoksen alkulauseeseen tiivistyy koko suomalaisuuden ydin. Pitäisikö tämä kirjasarja lukea tai kuunnelma kuunnella, jos haluaa tuntea suomalaisen?

Kyllä se näin on, ei tästä suomalaisemmaksi voi tulla. Uudisraivaus, se että kaivaa suosta pellon ja rakentaa talon, se on osoitus suomalaisesta sisusta. Väinö Linna on hieno kertoja, jolla on tarkkoja luonnekuvauksia ja taiturimaisesti rakennettuja hahmoja.

Mulle kolisi myös se, kun tajusin että meidän Vilho (kirjassa Akselin ja Elinan Vilho-poika) on sama kuin Tuntemattoman sotilaan Vilho Koskela. On kuin olisi löytänyt tutun.

Kuka on suosikkihahmosi Pentinkulmalta?

Räätäli Halme on jännä ja salaperäinen hahmo ja sitten on tämä Susi-Kustaa, erakko, joka on eräänlainen meedion ja hovinarrin risteytys.

Näyttelijät yleensä lukevat paljon, ja niin kuulemma sinäkin. Mitkä kirjat kuuluvat omalle suomalaisuuden hittilistallesi?

Pohjantähden lisäksi ainakin Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie. Mä vaan rakastan Hotakaista syvästi. Ihana vino huumorintaju, harvoin saa nauraa ääneen kun lukee kirjaa!

Sitten Leena Krohnin Älä lue tätä kirjaa. Siinä on loistava nimi ja sisältökin rikasta kieltä ja moniulotteista kerrontaa. Olli Jalosen Yksityiset tähtitaivaat on huikea kirja, mutta ei mikään yhdessä yössä luettava. Vaatii lukijaltaan paljon, mutta palkitsee kaksin verroin.

Tietysti vielä Aleksis Kivi ja Nummisuutarit. Ajattelin ensin, että Seitsemän veljestä, mutta päädyin tähän, koska Esko on niin liikuttava kuvaus suomalaisesta miehestä. Jouko Turkan Aiheita on huikeata suomalaista mielikuvitustykitystä. Ja sitten Eino Leinon Laulun lahja. Niin paljon kauniita sanoja oikeassa järjestyksessä, että teksti on jo valmis laulu!

Omat suosikkikuunnelmasi?

Knalli ja sateenvarjo on loistava klassikko, siitä tulee niin lapsuus mieleen. Muistan, miltä henkilöt ja ministeriö näyttivät mielessäni. Hamilton-Jonesin ja Lammin sekoilut naurattiavat vieläkin.

Suosikkisi tv- ja radio-ohjelmista?

Radion puolelta Entisten nuorten sävellahja ja tv:ssä kesällä ilahduttanut loistava ja oivaltava Ihmebantu-sarja.

Mikä on sinulle aikamme suurin kupla?

Yletön yksilöllisyys ja itsekkyys sekä ohuenohuet leikkeleet.

Edellisen Puhekuplan vieras Ismo Leikola kysyy sinulta: ”Onko maailmassa yhtään salaliittoa?”

On varmaan montakin, mutta henkilökohtaisesti en jaksa niistä kiinnostua, elämässä on niin paljon muutakin kiinnostavaa.

Maarit Piippo, yle.fi -toimitus
Kuva Annaleena Sipilästä: Pate Pesonius

julkaistu 20.8.2009