"Naisten kannattaisi alkaa kannattaa kotijoukkuetta." toimittaja Anne Moilanen

Mitä kuuluu? Miten päiväsi on alkanut?

Ihan mukavasti on päivä alkanut. Tulen juuri Aamu-tv:n Jälkiviisaista, olen siinä mukana joka toinen viikko, ja nyt oli taas minun vuoroni. Puhuttiin Medvedjevistä, YLE-maksusta ja Susan Boylestä. Se on ihan mukavaa hommaa. Tämän jälkeen lähden valmistelemaan huomista Tulta munille! -ohjelmaa. Pitää tehdä käsikirjoitusta, soittaa vieraille, lukea lehtiä, keskustella tuottajan kanssa ja kaikkea sellaista. En ole ennen Tulta munille! -ohjelmaa tehnyt yhtään radio-ohjelmia, joten ohjelman teko on ollut samalla radiotyön peruskurssi.

Olet toimittaja, joka esiintyy julkisuudessa feministinä, sinua on tituleerattu jopa valtakunnan ykkösfeministiksi. Mitä feminismi sinun kohdallasi tarkoittaa?

Minun mielestäni feminismi on täysjärkinen ajattelutapa. En mielestäni ole mikään erityisihminen enkä erityisen erikoinen omassa ammatissani, ikäluokassani tai tuttavapiirissäni. Ehkä vain Tulva-lehden päätoimittajuus ja Tulta munille! -ohjelma ovat  syitä siihen, että minua pidetään julkifeministinä. Eikä se, että olisin jotenkin jyrkkä omissa ajatuksissani tai mielipiteissäni.

Olen liberaalifeministi ja kannatan tasa-arvoa ja kaikkea hyvää ja kaunista. Haluaisin olla mieluummin tiettyjen asioiden puolesta kuin jotain asiaa vastaan. Usein minua harmittaa se Suomessa tavallinen käsitys feministeistä, suuri halu mieltää feminismi ja feministit kauhean kielteisesti. En tiedä, mistä se johtuu. Toivon, trendi on ohimenevä ja että päästäisiin siihen tilanteeseen, että feminismi on muotia.

Feministejä pidetään yleisesti tiukkapipoisina. Sinusta ei kuitenkaan saa tällaista vaikutelmaa. Uskotko, että feminismin asiaa ajetaan paremmin liberaalimmalla linjalla kuin olemalla tiukkapipoinen?

Se on vähän kaksipiippuinen juttu. Yhteiskunnassa on paljon asioita, jotka ovat pielessä ja vaativat muuttamista. Monet feministit ovat rohkeasti kritisoineet sellaisia asioita, joissa kritisoitavaa on, esimerkiksi prostituutiota, yhteiskunnan pornoistumista tai naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Mutta sitten toisaalta tuntuu, että feministeille on kysyntää mediassa nimenomaan moraalin vartijoina ja tiukkapipoina. Esimerkiksi kun joulun alla bussipysäkeille ilmestyy H&M:n alusvaatemainoksia, soitetaan päivystävälle feministille ja kysytään, että eikös tämä ole aika seksististä. Ja feministi sanoo, että onhan se. Voisivatko ihmiset ja toimittajat itsekin ajatella asioita, tarvitaanko aina feministiä esittämään moraalinen tuomio?

Milloin tajusit olevasi feministi? Liittyykö siihen jotain tiettyä tapahtumaa elämässäsi?

Arkijärjellä ajatellen olen ollut feministi teini-ikäisestä asti. Olen kotoisin Suomussalmelta Kainuusta, ja vietin siellä mukavan lapsuuden ja nuoruuden. Mutta kyllähän siellä nuorena naisena huomasi, mitä asioita - millaista uravalintaa ja harrastuksia - pidetiin tytöille ja pojille sopivina. Se oli hirveän perinteistä. Huomasin, että säännöt eivät ole kaikille samat.

Mutta varsinainen herääminen feminismiin tapahtui Tampereen yliopistossa, kun opiskelin naistutkimusta sivuaineena. Olen aina ollut päämäärätietoinen ja kunnianhimoinen. En hyväksy sitä ajatusta, että jotkut asiat olisivat rajoitettuja sen takia, että on nainen tai mies.

Onko sinulla feministisiä esikuvia?

On paljonkin, suurimpana Minna Canth. Hän oli hieno naisasianainen, mutta samalla myös yrittäjä ja suurperheen äiti, taiteilija ja kansalaisvaikuttaja. Naisten lisäksi hän ajoi myös vankien ja köyhien asiaa. Mielestäni hän on vertaansa vailla oleva hahmo, ja Suomen valtio ei ole todellakaan tehnyt riittävästi Minna Canthin muiston ja historian säilyttämiseksi.

Nykynaisista ihailen Madonnaa ja suomalaisista feministeistä Kaarina Hazardia.

Se ei muuten mielestäni pidä paikkaansa, että feministejä olisi Suomessa vähän. Ehkä heitä ei vain esiinny julkisuudessa niin paljon. Nyt kun olen itse radio-ohjelmani takia pyöriskellyt kevään julkifeministinä, ymmärrän entistä paremmin, miksi julkisuuteen ei haluta. Tässä maassa on nimittäin miesasiamiesten aktivoitunut joukko, jotka lähestyvät todella sinnikkäästi julkisuuden feministejä. Heitä saa kyllä karistella lahkeesta harva se viikko.

Mutta huonoihin juttuihin ei pidä jäädä sutimaan kiinni, eihän tällaista radio-ohjelmaa pystyisi muuten tekemään. Pitää vain tehdä kuninkaallinen kädenheilautus ja mennä eteenpäin.

Mikä on tavoitteesi feministinä? Onko jotain tiettyä asiaa, jota erityisesti haluat ajaa?

En ole erikoistunut mihinkään tiettyyn asiakysymykseen, mutta laajempana tavoitteena voisi mainita yleisen sukupuolijärjestelmän liberalisoimisen. Se on varmasti aika monen feministin tavoite.

Monet asiathan ovat nimittäin jo lainsäädännön mukaan mahdollisia. Olisi mahdollista maksaa naisille ja miehille samaa palkkaa, ja olisi mahdollista, että isät käyttäisivät yhtä paljon perhevapaita kuin äidit. Mutta jostain syystä niin ei haluta tehdä, ja siinä ovat takana asenteet, yleinen käsitys sukupuolesta, miten arvokkaita asiat ovat ja mikä on sopivaa naiselle ja miehelle. Toivoisin, että nämä asiat jotenkin murtuisivat ja muuttuisivat.

Mikä on mielestäsi vakavin, pikaisimmin korjausta kaipaava tasa-arvo-ongelma Suomessa?

Yksittäisenä konkreettisena ongelmana näen mm. naisiin kohdistuvan väkivallan, joka on Suomessa hyvin laajamittaista. Suomi on hyvin väkivaltainen maa sekä miehiin että naisiin kohdistuvassa väkivallassa, ja etenkin voidaan sanoa, että suomalaiset miehet ovat väkivaltaisia. Tämä on kuitenkin sellainen asia, josta ei saa Suomessa puhua. Meillä miehet nimittäin kokevat, että heitä syyllistetään, jos otetaan esille väkivallan sukupuolittunut luonne. Ja se taas on vaarallista, sillä kun asiasta ei päästä puhumaan, väkivalta ei vähene.

Myös Tulta munille! -ohjelma vaikuttaa saavan miehet tuntemaan, että heitä syyllistetään ja vihataan. En tiedä, onko taustalla suomalaisten miesten heikko itsetunto, vai mistä johtuu, että mistään miehiin liittyvistä ongelmista ei saisi puhua. Se on ihan omituista, ja siihen olen törmännyt tänä keväänä usein.

Voitko ymmärtää naista, joka sanoo, ettei hän ole feministi?

En oikeastaan. Sellainen nainen ei mielestäni ole tajunnut, missä joukkueessa hän pelaa. Vaikka hän kuinka hengaa miesten joukkueessa, ei naisesta miestä tule. Kannattaisi alkaa kannattaa kotijoukkuetta!

Miten itse edistät tasa-arvon toteutumista omassa elämässäsi?

En pidä itseäni mitenkään erityistapauksena tasa-arvon suhteen, vaan hyvin tyypillisenä kolmekymppisenä akateemisena naisena. Mieheni on käyttänyt osan perhevapaista, ja olen hyvin tarkka siinä, etten tee kaikkia kotitöitä, vaan ne jaetaan. Hoidan myös suuremman osan perheemme raha-asioista ja hoidin myös asuntomme putkiremontin järjestelyt. Mutta en tee asioita siksi, että se olisi jotenkin feminististä, vaan siksi, että minulta esimerkiksi budjettiasiat luonnistuvat.

Olet tammikuusta lähtien vetänyt Tulta munille! -ohjelmaa YLE Radio 1:ssä. Kenen munille ohjelmassa oikein tähdätään?

Siinä tähdätään pimeyden munille, naisvihaa, sovinismia, taantumuksellisuutta ja kaikkea pimeyttä vastaan. Sehän on hirveän tehokas ja iskevä nimi. Pohdimme tuottaja Satu Kurvisen kanssa pitkään, voimmeko ottaa sitä, mutta sitten kuitenkin päätimme, että otetaan. Ohjelman idea on kuitenkin provosoida ja herättää keskustelua ja olla jotain muuta kuin hyssyttelyä ja nynnyttelyä tyyliin ”olisi kivaa, jos maailmassa vallitsisi tasa-arvo”. Mehän on nähty, mihin tällä nynnyttelyllä on päästy.

Radio-ohjelmasi alaotsikko on ”suoraa puhetta feminismin takapajulasta”. Eikös Suomi ole tasa-arvon suhteen sentään aika edistyksellinen maa?

Ei ollenkaan, tasa-arvoisuus on täysi myytti! Sen huomaa noin kolmessa minuutissa, kun lukee tilastoja. Suomi on jäänyt pahasti jälkeen.

Mitkä maat pärjäävät feminismin toteutumisessa Suomea paremmin?

Esimerkiksi Ranska. Kun katsotaan vaikka, kuinka yleisesti pienten lasten äidit ovat työelämässä, niin Suomessa hoidetaan enemmän pieniä lapsia kotona kuin Ranskassa. Meillä alle 3-vuotiaiden lasten äideistä noin 70 prosenttia on kotona, Ranskassa osuus on paljon pienempi. Alle kouluikäistenkin lasten äideistä puolet on Suomessa kotona.

Ja sitten jos katsotaan vaikka palkkoja, kuinka iso naisten ja miesten välinen keskimääräinen tuloero, niin Suomi on Euroopan hännillä. Suomalaiset naiset saavat suhteessa paljon huonompaa palkkaa kuin muut eurooppalaiset naiset. Sitten meillä on esimerkiksi yliopistojen rehtoreista vain viisi prosenttia naisia. Ja Helsingin pörssissä ei pian ole yhtään yritystä, jossa olisi nainen toimitusjohtajana.

On aivan pötypuhetta, että Suomi olisi missään mielessä tasa-arvon eturintamassa. Päinvastoin olemme jääneet ihan hännille. Puhe siitä, että meillä muka olisi asiat hyvin, estää meitä näkemästä, miten järkyttävässä tilanteessa me itse asiassa olemme.

Radio-ohjelmaasi liittyy myös edellisessä Puhekuplassa vierailleen maisteri Simo Frangenin sinulle esittämä kysymys: Juontamasi ohjelma Tulta munille! on valtavan pitkä, siinä on puhetta lähes kaksi tuntia. Millä keinoilla yrität pitää ohjelmasi jutut kiinnostavina, hyvin valmisteltuina ja mietittyinä? Ja vielä sellaisina, ettei kuulosta vain siltä, että joku menee studioon ja alkaa puhua löysään paikallisradiotyyliin sitä, mitä nyt sattuu mieleen juolahtamaan?

Siinä on tietenkin suuri haaste, onnistuuko pitämään ohjelman kiinnostavana joka viikko. Minun ohjelmani tyyliin kuuluu jutustelevuus ja rentous. Sen ei ole tarkoituskaan kuulostaa siltä, että kaikki on mietitty, vaan tietty improvisointi on ihan tarkoituksellista.

Toisaalta kaksi tuntia saadaan solahtamaan helpommin sen takia, että ohjelma on ositettu. Ohjelmassa on tiettyjä blokkeja,  jaetaan esimerkiksi viikon feministipalkinto, ja sitten on sketsejä ja puhelinsoittoja. Koska ohjelma toistuu joka viikkoa ja se on niin pitkä, ilman jäsentelyä sen teko olisi aika mahdotonta.

Jatkuuko Tulta munille! -ohjelma myös ensi syksynä?

Ei jatku. Jään itse äitiyslomalle. Suoraa puhetta -ohjelmasarja jatkuu suunnitelman mukaisesti toisilla juontajilla ja heidän teemoillaan.
Kesä-heinäkuun sitä vetää Akuliina Saarikoski otsikolla: Bensaa liekkeihin! Suoraa puhetta vastarinnan mahdollisuuksista.

Kuulut myös Aamu-tv:n Jälkiviisaat-keskusteluosuuden vakiokaartiin. Jos itse saisit valita unelmakokoonpanosi ja -aiheesi Jälkiviisaisiin, mikä se olisi? Kenen kanssa mieluiten haluaisit väitellä ja mistä?

Vaikea sanoa näin äkkiä. Kyllä minusta meidän tämänaamuinenkin kokoonpano Kalle Isokallion ja Tuulikki Petäjäniemen kanssa on ihan hyvä. Olen yleensäkin sitä mieltä, että kun keskusteluja järjestetään, on toki hyvä, että on eri mielipiteitä, mutta jos keskustelijat ovat täysin vastakkaista mieltä, niin se ei johda mihinkään. Kenenköhän kanssa minulla menisi huumori parhaiten yksiin? Se on tärkeää.

Olet nuoresta iästäsi huolimatta jo varsin menestynyt toimittaja. Sinut valittiin äskettäin mm. vuoden 2008 freelance-journalistiksi. Millaisia ammatillisia tavoitteita sinulla on tulevaisuudelle? Mitä tekee Anne Moilanen 20 vuoden kuluttua?

Minulla on aina ollut paljon suunnitelmia. Toimittajan ammatti ei ylipäänsäkään ollut toiveammattini, olen klassinen ajautuja. Olen opiskellut teatterin ja draaman tutkimusta, ja minusta piti tulla teatteriohjaaja, kirjoittaja tai sitä ennen näyttelijä. Taideammatti oli siis tähtäimessä, mutta nyt olen tehnyt toimittajan töitä yli kymmenen vuotta. Menestymiseen saattaa vaikuttaa sekin, että joskus siihen, mitä yrittää ihan raivona elämässä, liittyykin liikaa paineita ja odotuksia, niin kuin minulla ehkä teatteriin. Toimittajan työn taas otin rennommin, ja se lähtikin sitten vetämään. 

Eli toimittajan töissä haluat jatkaa?

Toimittajana, median parissa, mielipiteiden tekoa... Olen tehnyt kaikenlaista toimittajan työtä, mutta se, mistä nautin eniten, on mielipiteiden teko. Haluan vaikuttaa siinä lehdessä tai välineessä, missä olen. Tykkään olla Tulvassa päätoimittajana, tykkään kirjoittaa kolumneja. Mutta kahdenkymmenen vuoden päästä... Näen, että pyöritän jotain ohjelmaa tai lehteä, en ehkä itse välttämättä esiinny. Esiintyminen on ollut tosi opettavaista, mutta ei minun ole pakko itse olla suuna päänä joka paikassa. Olen enemmän tuottaja- tai yrittäjätyyppiä, myös oma yritys on tulevaisuudessa mahdollinen.

Tämä haastattelu julkaistaan vapunpäivänä. Kuinka sinä aiot viettää vappua?

Vappu menee työläishenkisesti. Miehelläni on bändi nimeltä Punatähdet, bändissä on kymmenkunta jäsentä, ja he järjestävät sukuvapun, minne puolisot ja lapset tulevat mukaan.

Eivätkö feministit voisi järjestää vappuna myös omia vappumarsseja?

Feministinen vappumarssi voisi ollakin hyvä idea! Tai sitten voisimme Naisasialiitto Unionissa jakaa ilmapalloja, joissa olisi joku feministinen sanoma.

Itse asiassa suunnittelimme, että olisimme järjestäneet toukokuun lopussa Tulta munille! -ohjelman päättymisen muistoksi jonkun marssin, vaikkapa YLEstä Pasilan rautatieasemalle. Mutta sitä ei nyt voida toteuttaa, koska minulla on kaverin häät silloin.

Ulla-Marja Kokko, yle.fi