"Onnellisuudessa on 40 % asennetta ja tekoja." innostaja Marco Bjurström

Mitä kuuluu näin syksyn kynnyksellä?

Aina on ollut kivaa, mutta nyt tuntuu kivemmalta kuin vuosiin. Illalla
tanssituntien jälkeen vaan ikään kuin leijun.

Oletko löytänyt siis onnellisuuden salaisuuden?

Olen vuosien varrella jo löytänyt erilaisia salaisuuksia, ja joskus vain ne
biorytmit tai aurinkopilkut ovat oikeassa asemassa.

Löytyisikö sinulta jotain vinkkejä syksyn pimeyden voittamiseen?

On aika tärkeää olla aktiivinen. Jos jää makoilemaan ja odottamaan pimeyttä,
niin syksy tuntuu paljon raskaammalta. Ja psykologia toimii niin, että on hyvä
muistaa, että kohta se kesä taas tulee. Ettei takerru kiinni siihen ajatukseen
synkkyydestä.

Moni varmaan miettii, oletko aina oikeasti iloinen. Mitä teet, jos sinusta
ei tunnukaan niin hohdokkaalta, kun pitää mennä estradille?

On minullakin hetkiä, jolloin ei tunnu iloiselta. Mutta ammattinsa takia
pitää kunnioittaa ihmisiä niin paljon, että pyrkii ja pystyy kanavoimaan surut
muuta kautta.

Työssäni tanssinopettajana sekä fyysinen että taiteellinen puoli ovat vahvasti esillä, mikä puhdistaa hirveän tehokkaasti, ja isompaa tunnemöykkyä ei pääse syntymään. Jo tietoisuus siitä, että kun kohta menen tanssisalille, niin voin jo paremmin, auttaa. Se on kummallista ja lapsellista, mutta niin ihmiskeho toimii ja olotila muuttuu.

Onko tuo sitä kiitollisuusharjoitusta, josta Onnellisuuden salaisuus
-ohjelmakin puhuu?

Kyllä ja se on sitä, mistä Ritva (Enäkoski) ja minä olemme puhuneet jo
parikymmentä vuotta. Viesti on ollut se, että ilon kokemukset, niiden
tiedostaminen ja jopa ääneen puhuminen työryhmässä ja kavereille lisäävät
onnellisuutta.

Amerikassa on paljon hassua, mutta paljon hyvääkin. Siellä perheissä saattaa olla sellaista high and lows –leikkiä, että perheen kesken käydään läpi viikon hyvät asiat ja syvät kuopat. Kun ne opitaan tuntemaan, tulee ymmärrys, etteivät ne kuopat olleetkaan niin pahoja ja samalla se mikä oli hienoa, lisääntyy.

Onnellisuuden salaisuus –testi perustuu positiiviseen psykologiaan, mitä se on?

Kautta ihmiskunnan historian on ihmisen psyykestä kaivettu kaikkia pahoja
asioita, mutta nyt etsitään niitä mahdollisuuksia, miten pahasta voisi päästä
pois. Voi esimerkiksi miettiä arvosanoilla, millaista minulla on töissä –
sanotaan, että menee vaikka kahdeksikon arvoisesti. Sitten voi miettiä, mitä
pitäisi olla toisin, että pääsisin yhdeksikköön, mitä asioita voisi muuttaa tai
kehittää. Tätä on positiivinen psykologia yksinkertaistettuna, mahdollisuuksien kartoittamista.

Viime aikoina on tehty hurjan paljon tutkimuksia onnellisuudesta ja elämään
tyytyväisyydestä, ja nyt tämä positiivinen psykologia kestää läpi
skeptisemmänkin tieteentekijän tarkastelun. Se testi on kyllä painonsa arvoinen kultaa!

Mitä itse opit Onnellisuuden salaisuus –ohjelman kautta?

Olen etuoikeutetussa asemassa, koska ohjelma kertoo asiasta, josta olen jo
kauan aikaa kaivanut ja saanut tietoa. Olin jo aiemmin tutustunut jenkkitutkija
Sonja Lyubomirskyn kirjaan The How of Happiness, ja se opetti minulle monta asiaa. On tutkittu, että onnellisuudessa puolet tulee geneettisen perimän kautta ja vain 10 prosenttia on elämän olosuhteiden aikaan saamaa.

Merkittävintä on se, että onnellisuuden kokemisessa 40 prosenttia on
asennetta ja tekoja, sitä että päivittäin punnitaan omia tekoja ja tekemättä
jättämisiä, elettyä elämää tässä ja nyt. Tämä on luterilaiselle ihmiselle rankka paikka, koska on opittu ajattelemaan, että niin makaat kuin petaat, ja
onnettomuudesta syytetään sattumia ja kohtaloa. Kuitenkaan mikään tutkimus ei todista sen puolesta.

Olet kouluttajana ja opettajana paljon ihmisten kanssa tekemisissä.
Minkälainen on mielestäsi suomalainen kansanluonne? Onko meillä mitään toivoa onnellisuuden saavuttamisessa?

Olemme keskimääräistä onnellisempi kansa kuitenkin. On paljon elämän uskoa, iloa, rakkautta ja riemua – ja sitten on jonkin verran ujoutta. Ongelma on se, miten me tunteemme ilmaisemme. Suomessa katsotaan tarkkaan, ettei päästä pröystäilemään tai olla ylpeitä. Viestintätaidoissa ollaan meidän kulttuurissa suhteettoman huonossa jamassa verrattuna teknisiin taitoihin.

Mutta pitkässä kaavassa meillä on tosi paljon toivoa, jos vielä opimme
tekemään onnellisuuden kanssa töitä, niin kuin itämaisissa kulttuureissa on
tapana. Siellä on sitä arkipäivän kiitollisuutta.

Olet maininnut, että naminami ei ole vitsi, vaan jotain tärkeämpää.
Millainen ajatus on sen takana?

Tanssinopettajana olin tekemisissä murrosikäisten kanssa, jotka olivat
epävarmoja itsestään. Diskotanssi lähtee keskivartalosta ja kun oppilaita
ujostutti, sain oivalluksen, että sanokaa vaikka ”naminami”. Oppilaat alkoivat
nauraa jutuilleni ja samalla itselleen ja se johti siihen, että oppiminen rupesi
sujumaan, kun tuli se rentous. Siten naminamista tuli minulle jippo saada
jännitykset purettua.

Naminami on tunnelman luontia ja ilon saamista, ja eri ihmiset saavuttavat
sen eri tavoilla.

Millainen on tanssifilosofiasi? Miten harrastelijoiden kannattaisi suhtautua
tanssimiseen?

En koskaan opeta pelkkiä liikkeitä tai sitä, että tanssi näyttäisi hyvältä,
vaan tanssissa on mukana koko elämä, sen ilot, surut, makeat jutut ja ihan
kaikki. Tanssissa ihminen pääsee lähemmäs itseään ja toisia. Perusfilosofia on, että jokainen ihminen maailmassa osaa tanssia ja kaikilla on rytmitaju – se voi olla hyvin erilainen, mutta se on.

Tehtäväni opettajana on saattaa ihminen sellaiseen olotilaan, että se antaa
tulla sen elämän ulos tanssissa. Meidän ihmisten haaste on se, miksi me pelätään - eikä me itse asiassa pelätä kuolemaa, vaan elämää. Oppilaat voivat tulla tunneille kaikenlaisten haukkujen ja arvostelujen kanssa, ja kun ne pelot saadaan pois, alkaa tanssiminen sujua.

Voisiko tanssi auttaa, jos masentaa?

Tanssi ei ole terapiaa, mutta se toimii terapian tavoin, koska tunteet samoin
kuin aineenvaihdunta lähtevät käyntiin. Biologia on aika simppeliä! Pitäisi olla
ihan lakisääteinen juttu, että jokaisella työpaikalla olisi liikuttaja,
sellainen henkilö, joka opettaa kehon hallintaa. Moni liikunta on
välinekeskeistä, mutta tanssissa oma keho on se väline.

Sinua pidetään luontaisena juontajalahjakkuutena. Mitä ominaisuuksia hyvällä juontajalla on?

Lahjakkuus ei ole se juttu, vaan työnteko. Tanssinopettajana olen treenannut
tosi pitkään, miten saada ihmiset mukaan ja miten viestini menee perille.
Juontamisessa onnistuminen perustuu muutamaan asiaan: Juontajan pitää olla itse kotonaan siinä tilanteessa. Läsnäolo on ykkönen. Kun juontaja aistii, mitä ympärillä tapahtuu, hänelle tulee sopivaa itsevarmuutta. Katsojan on helppo olla, jos ei tarvitse jännittää, miten juontaja selviytyy.

Lisäksi hyvän juontajan pitää rakastaa ihmisiä. Jos on ylimielinen, ei voi
olla hyvä. Mielestäni juontaminen ei saa olla rooli, vaan osa persoonaa.

BumtsiBum! uusittiin kesällä ja innosti katsojia vieläkin – onko ohjelma
tulossa joskus takaisin tuotantoon?

En yhtään tiedä, mitä tuotantoportaissa on ajateltu, mutta on se edelleen
nerokas ja hieno ohjelma. Se istui niin täydellisesti filosofiaani ihmisistä ja
maailmasta, ja siksi koin sopivani ohjelmaan hyvin.

Mitä itse katsot tv:stä tai kuuntelet radiosta?

Radiosta kuuntelen Groove FM:ää, josta tulee mun lempimusiikkia, 70-, 80- ja 90-lukua, jazzia ja musikaaleja. Myös hyvät asiaohjelmat käyvät, mutta tyhjän täytettä en kuuntele.

Tv:stä seuraan 24:sta, jossa on mahtavan hieno ohjaus ja leikkaus. Niille
tyypeille oscarit heti! HBO:n sarjat ovat myös hyviä, ja joskus näkee
häkellyttävän hienoja luonto-ohjelmia. Greyn Anatomiaa seuraan tallenteena, olen vasta viime huhtikuun jaksoissa. Sitcomia kaipaa, sellaista rytmiä ihailen kun punch linet vaan lentää, kuten Dharma ja Greg tai Will ja Grace -sarjoissa.

Puhekuplan edellinen vieras, näyttelijä Kari Hietalahti kysyi sinulta: Mitä
mieltä olet siitä, että jooga tappaisi huumorintajun?

En todellakaan ole sitä mieltä, koska itse opetan joogan tapaista power
stretchiä ja olen joogannut paljon Astanga-joogaa. Olin just pari viikkoa sitten
New Yorkissa joogatunnilla, ja siellä oli kauhean hauskaa. Kaikkia asioita voi
tehdä ryppyotsaisesti tai huumorintajulla. Intiassa on hirveästi naurua ja
huumoria. Joogaohjaajan pitäisi mennä itseensä, jos hän levittää ympärilleen tosikkomaista tai fanaattista maailmaa.

Maarit Piippo, yle.fi -toimitus

julkaistu 10.9.2009