Puhekupla

Mirella Pekkonen

"Olin vuoden ja viisi kuukautta, kun osasin aakkoset ja pääsin uutisten loppukevennykseen. " Summerin juontaja Mirella Pekkonen

Mitä kuuluu?

Hyvää kuuluu. Aurinko paistaa ja alkaa tottua aamuherätyksiin. Silloin kuuluu lähes aina hyvää, kun aurinko paistaa.

Miten päädyit Summeriin juontajaksi?

Ihan koekuvauksista. Silloiseen kouluuni Metropoliaan tuli jonkin verran ilmoituksia koekuvauksista ja huomasin sitten, että Summeriin haetaan 18–20-vuotiaita juontajia. Olin silloin 24-vuotias, mutta soitin kuitenkin ja vakuutiin, että näytän kyllä nuorelta. Sitten etenin vaihe vaiheelta koekuvauksissa ja sain soiton, että minut oli valittu.

Sä olet nyt toista kesää Summerissa, miksi lähdit toista kesää mukaan ohjelman tekoon?

Ei ollut mitään järkevää syytä kieltäytyä: hieno työpaikka, kivat työkaverit ja saa tavata mielenkiintoisia ihmisiä. Olisi vaikeaa löytää parempaa työtä kesäksi.

Mikä on suosikki hetkesi Summerin lähetyksissä?

Alkujuonto. Se on yleensä selkeimmin omassa päässä. Se aloittaa päivän ja säätää fiilikset, miten mennään tänään.

Millainen on tyypillinen työpäiväsi Summerissa?

Tulen kahdeksaksi tänne Stadikalle, yleensä vähän ennemmin, että ehdin syödä aamupalan, kun en kotona jaksa. Sitten maskiin ja kun vieraat tulevat hengaan heidän kanssaan. Tuntia ennen lähetystä on harjoitukset, jossa käydään läpi kuvauspaikat. Ennen lähetystä olemme sitten lisää vieraiden kanssa ja valmistaudumme tunnin suoraan lähetykseen. Sitten mennään Pasilaan. Syödään ja sitten suunnitellaan seuraavan päivän lähetystä, käydään läpi muun muassa kaikki insertit. Siihen menee sellainen pari tuntia. Aika lailla perus kahdeksasta neljään -työpäivä.

Mahtuuko sitten kesään enää muuta kuin Summeri?

Mahtuu kyllä! Lomaa on about kuukausi heinäkuussa ja jonkinlainen roadtrip olisi suunnitteilla Suomen maalla.

Mikä on kesäisintä, mitä tiedät?

Lämpö, valo ja iloiset kesäiset ihmiset. Kesällä viihdyn Suomessa ja mielummin lähtee ulkomaille sitten kun täällä on synkkää.

Jos olisit viestintäväline, niin mikä ja miksi?

Olisin internet. Siellä on niin paljon materiaalia, ettei kaikki ole niin tarkkaa, eikä ole niin paljon väliä miten siellä on ja käyttäytyy.

Mitä katsot telkkarista?

Katson Suomen huippumalli haussa-ohjelmaa, L-koodia, Dexteriä ja Pasilaa. Katson aika vähän, ehkä yhden ohjelman kerran viikossa. Sitten enemmän katson YLE Areenaa ja dvd:itä, koska on kumminkin sen verran epäsäännöllistä tämä elämä.

Jos sinut näkee 15 vuoden päästä ylen tv-ohjelmassa, missä ohjelmassa sinut näkisi ja mitä siellä tekisit?

Se voisi olla joku Karpolla on asiaa -tyyppinen "mikä yhteiskunnassa mättää" -ohjelma tai popkulttuuriohjelma tai sitten joku sketsiohjelma. Olisin ehkä ennemmin taustajoukoissa kuin ruudussa. Nyt teatteri-ilmaisun ohjaajan opintojen jälkeen, esiintyminen ei ole ainut asia, joka kiinnostaa.

Mitä toivoisit että jälkipolvet löytäisivät sinusta Elävästä arkistosta?

Sellaista, mitä sieltä en ole löytänyt. Olin nimittäin vuoden ja viisi kuukautta, kun osasin aakkoset ja pääsin uutisten loppukevennykseen.

Mikä on mielestäsi aikamme suurin kupla?

Se miten Suomessa hoidetaan mielenterveysongelmia ja etenkin nuorten masennusta.

Puhekuplan viimeviikon vieras, A-tuubin toimitussihteeri Pasi Peiponen, haluaa kysyä sinulta: Mikä on pellehyppy-bravuurisi?

Se on varmaan tikkusuorana nenästä kiinni, kun pelottaa niin pirusti.

Tsuua Kekäle, yle.fi

julkaistu 11.6.2009

Vinkkaa kaverille

Kuka?

Mirella Pekkonen, 25, juontaa YLEn kesäohjelmaa Summeria. Hän on juuri valmistunut teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja muuttanut Vantaalta Helsinkiin. Kahden kissan emäntä laulaa myös Five Minutes for myself -bändissä. Motto: ” Hyvät päätökset syntyvät kokemuksesta. Kokemus syntyy huonoista päätöksistä.”

Ehdota vierasta

Kenen kulisseihin sinä haluaisit kurkistaa? Mitä haluaisit kysyä ja keneltä? Ehdota Puhekuplaan vierasta ja lähetä halutessasi oma kysymyksesi.

Mikä ihmeen Puhekupla?

Puhekupla raottaa kulisseja ja kysyy tv:stä, radiosta ja netistä tuttujen kuulumisia.


Muualla Yle.fi:ssä