Sivuston rakenne
Riku Korhonen
"Bluffaamisen syntiin on illanvietoissa tullut syyllistyttyä monta kertaa." kirjailija, Kirjamaan juontaja Riku Korhonen
Mitä kuuluu?
Kuuluu hyvää, vaikka palan jo halusta päästä keskittymään viidennen kirjani kirjoittamistyöhön. Ensi viikko kuluu Kittilässä kuvauksissa, ja ostin Kittilän pakkasia varten ensimmäiset pitkät kalsarit pariin vuosikymmeneen.
Kirjamaa aloitti 10.3. - miten kuvaukset ovat alkaneet?
Kuvaukset alkoivat Turusta ja minun osaltani hiukan hermostuneissa tunnelmissa, koska en ole tehnyt tällaista työtä ennen. Mutta kuvausryhmä on mukava, ja jännityskin helpotti yllättävän nopeasti. On ollut kivaa.
Aloititte kuvaukset kotikaupungistasi Turusta, miksi?
Sitä pitäisi kysyä sarjan suunnittelutiimiltä, mutta Turkuhan on ihan hyvä kaupunki minkä tahansa asian aloittamiseen.
Kysyn toimitussihteeri Kaisa Aleniukselta, miksi kuvaukset aloitettiin Turusta:
”Piti hakea Riku töihin.”
Minkälainen Turku olisi, jos se olisi Suomen pääkaupunki?
Se olisi suurempi ja luultavasti vähän nykyistäkin pöyhkeämpi. Meillä turkulaisilla on jo nykyään ihan riittävästi taipumusta ylpistelyyn, joten siksi on hyvä, ettei Turku ole enää pääkaupunki: saattaisimme olla sietämättömiä pääkaupunkilaisina.
Mikä Kirjamaan teossa on hauskinta?
Hauskinta ohjelman teossa on tämän kuvaus- ja toimitusryhmän henki. Liikumme paikasta toiseen, olemme paljon ulkosalla ja välillä joudumme yllättäviin tilanteisiin. Se vaatii porukalta joustavuutta ja huumorintajua.
Mikä kuvauspaikka on jäänyt parhaiten mieleesi?
Tuusulanjärvi on jäänyt parhaiten mieleeni, koska siellä liikuttiin niin hienoissa maisemissa. Tuusulanjärvellä mm. leikimme Kata Kärkkäisen kanssa pilkkivämme, ja se oli aika hysteeristä.
Olet juuri matkalla Kittilään. Mitä odotat tältä Kirjamaa-reissulta?
Kittilän osuudessa ovat kuvataide ja kirjallisuus nivoutuneet yhteen. Kittilän pojat, Reidar Särestöniemi ja Kalervo Palsa, ovat erityskohteina ja odotan matkalta horisonttien laajenemista niin Lapin kuin näiden taiteilijoiden suhteen.
Miten valitsette lukupiirikirjat?
Yhteisen keskustelun kautta. Joku heittää jakson aihepiiriin liittyvän kirjan nimen, ja muut joko kiinnostuvat tai ovat kiinnostumatta.
Miten valitsette paikkakunnat ja kirjailijat Kirjamaa-ohjelmaan?
Tuntuu siltä, että ohjelman toimitusryhmä katsoo Suomen karttaa ja etsii sieltä kaupunkeja, jotka eivät ensi vilkaisulla vaikuta kovinkaan kirjallisilta paikoilta.
Kirjamaa on käynyt Ruotsissa ja Virossa, onko mielessäsi joku ehdoton paikka, missä Kirjamaan pitäisi käydä. Ketkä tällöin olisivat vieraina, ja mitä kirjaa lukupiirissä käsiteltäisiin?
Olisihan se hienoa käydä Lontoossa ja haastatella vaikkapa Ian McEwania. Lontoon lukupiiriä varten luettaisiin Martin Amisin "London fields".
Onko kirjallisuuden käsitteleminen tv:ssä ongelmallista?
Kirjallisuus on vaikea aihepiiri televisioon, koska kirjallisuuden tekemisen ja lukemisen ominaispiirteitä ovat hitaus ja keskittyneisyys, jotka taas harvoin toimivat televisiossa. Lisäksi osa kirjailijoista on kovin haluttomia astumaan esiintymistilanteeseen kameroiden eteen.
Mitä YLEn ohjelmia seuraat säännöllisesti?
En mitään. Minulla ei ole tv:tä.
Miten verkko mielestäsi muuttaa kirjallisuutta vai muuttaako?
Kyllähän verkon läsnäolo kaikkialla yhteiskunnassamme näkyy myös kirjallisuuden rakenteissa, jotka ovat luultavasti muuttuneet entistäkin epälineaarisemmiksi ja monisyisemmiksi. Lisäksi netti on monissa kirjoissa mukana rikastamassa kommunikaatiokuvioita ja aiheuttamassa
yllätyksiä.
Miten itse käytät nettiä?
Luen netistä pääasiassa ulkomaisia sanoma- ja aikakausilehtiä. Etsin uutisia, esseitä ja artikkeleita.
Onko kirjan lukeminen sosiaalinen tapahtuma?
Se on sillä tavalla salakavalasti sosiaalinen tapahtuma, että hyvään kirjaan keskittyvä ihminen unohtaa yleensä olevansa yksin ja kokee toisen ihmisen läsnäolon illuusion. Siihen kirjallisuuden voima minusta perustuu: aika ja paikka menettävät hyvällä tavalla merkitystään, ja ihmiset voivat kohdata vuosisatojenkin yli.
Minkä maailmahistoria merkkiteoksen olisit halunnut kirjoittaa?
Niitä on monta, mutta Cervantesin Don Quijotesta olisin tosi ylpeä, jos se olisi minun työtäni.
Mikä on aikamme suurin kupla?
Tietoa tarvitaan yhä enemmän, jotta olemassaolosta erottaisi olennaisen.
Ile Uusivuori haluaa kysyä sinulta: Kuinka monta kertaa kahdenkeskisessä keskustelussa olet bluffannut lukeneesi jonkun kirjan, jotta vaikuttaisit fiksummalta?
Olen opiskellut yliopistossa pääaineena yleistä kirjallisuustiedettä, joten tuohon bluffaamisen syntiin on varsinkin opintojen alkuvaiheen illanvietoissa tullut syyllistyttyä monta kertaa. Aina siitä jäi itselle yhtä typerä olo, enkä enää tee niin.
Sandra Saulo, YLE Teema
Julkaistu 19.3.2009
Kuka?
Riku Korhonen on turkulainen kirjailija ja Kirjamaa-ohjelman uusi juontaja. Riku harrastaa kirjallisuutta ja popmusiikkia ja yrittää pitää nettiaddiktion aisoissa.
Kirjallisuudenystävän ohjelmapaketti:
Aamun kirja Aamu-tv:ssä tiistaisin kello 8.15.
Roihan kirja YLE Radio Suomessa sunnuntaisin klo 16.40.
Kirjakerho YLE Radio 1:ssä perjantaisin klo 13.
Kuka on kukin kirjallisuudessa YLE Radio 1:ssä keskiviikkoisin klo 11.40
10 kirjaa lapsuudesta nähtiin kesällä 2008.
Elävästä arkistosta löytyy muhkea kirjallisuuspaketti.











