Sivuston rakenne
Tommi Korpela
"Aika oli taas kypsä Brechtille." ihmebantu Tommi Korpela
Mitä kesääsi kuuluu? Kuulin, että olet Havukka-ahon ajattelija –elokuvan kuvauksissa.
Havukka-ahon ajattelijan kuvaukset jatkuvat elokuun toiselle viikolle Kainuussa. Sen jälkeen lähden Lappiin ja Jäämerelle kuvaamaan tv-ohjelmaa nimeltä "Kenraali Panchon ihmeelliset kalaseikkailut" ystäväni Kari Hietalahden ja Pancho-koiran kanssa. Teemme siis kalastusohjelmaa, joka saattaa olla historiallinen siitä, että emme mahdollisesti saa ainuttakaan kalaa, mutta paljon siimasotkuja ja sekoilua puskissa. Sitten jatkuu Kristian Smedsin näytelmä "Mental Finland", jota esitämme ensin Kansallisteatterissa ja sitten lähdemme kiertueelle Eurooppaan.
Oletko ehtinyt lomailemaan?
Lomaa vietin alkukesästä lapissa kalastellen ja perheen kanssa
Kyproksella. Toki kuvausten välissä on myös välipäiviä, jolloin voi
mökkeillä.
Suurelle yleisölle olet tullut tutuksi ennen kaikkea tv:n ja elokuvien kautta, pääkaupunkiseudulla myös teatterin kautta. Mutta oletko näyttelijänurasi tai opintojesi aikana uurastanut kesäteattereissa, joita Suomi on täynnä?
Olen minäkin kokenut kesäteatterin riemut. Siitä on tosin jo yli kymmenen vuotta aikaa , kun tehtiin Q-teatterin ja Teatteri Viiruksen yhteistuotanto Kolme muskettisoturia Suomenlinnaan. Sen jälkeen ei ole tullut tarpeeksi houkuttelevaa tarjousta, jotta olisin ollut valmis uhraamaan kesäni teatterille.
TV:ssä näytetään parhaillaan sinun ja Jani Volasen käsikirjoittamaa Ihmebantu-sarjaa. Mitä ihmettä tarkoittaa sana "Ihmebantu"?
Sarjalla pitää olla nimi ja muut ehdokkaat oli vielä huonompia. Esim. "Raikas hauta".
Kesä ei ole välttämättä parasta aikaa näyttää uutta sarjaa. Ihmebantu-sarja tuntuu saavan kuitenkin tasaisesti lisää ihailijoita. Ilosanoman leviämistä ilmeisesti helpottaa sketsien katsomismahdollisuusnetissä You Tubessa ja YLE Areenassa (K-15). Onko You Tube harkittu markkinointiväylä vai ovatko sketsit vuotaneet sinne faneilta?
You tube on hyvä markkinointiväylä, mutta en tiedä kuka on sinne ne vuotanut. Kiitos kuitenkin.
Outi Nyytäjä kirjoitti Hesarissa "Ihmebantu ei sekään arkaile [julmuuden puhtaana esittämistä]. Siinä on osattu harvinaisella tavalla etäännyttää eli brechtiläisittäin vieraannuttaa liki etovatkin jutut." Näinkö näitä sketsejä tehdään ja suunnitellaan, brechtiläisittäin?
Nyytäjä on paljastanut metodimme. Aika oli taas kypsä Brechtille, tai sitten olemme Volasen kanssa brechtiläisittäin vieraantuneita ympäröivästä yhteiskunnasta jo lähtökohtaisesti...
Ihmebantun sketseissä on selvästi mietitty aikamme ilmiöitä ja kipukohtia tavallista syvemmin (esimerkiksi koulukiusaaminen, plastiikkakirurgia, kerjäläiset) ja tekstiä on kirjoitettu tavanomaista enemmän. Mitä mieltä olet, onko huumori nykyaikana asiaohjelmaa älykkäämpi keino paljastaa yhteiskunnan ja ihmisen toiminnan omituisuuksia.
Huumori on ollut kaikkina aikoina oiva keino peilata ympäröivää todellisuutta, mutta totuuden nimissä sketsien lähtökohta on olla ensisijaisesti hauskoja. Jos alkaa ideoida kantaaottavia syväluotaavia sketsejä, menee varmasti metsään.
Oletko soveltanut Ihmebantussa stanislavskilaista metodinäyttelyä, jossa oleellinen osa prosessia ovat mielikuva-, tunnemuisti- ja assosiointiharjoitteet? Mieleeni tulee jo mielestäni klassikkosketsi Tyttö ja spurgu, jossa näyttelet spurgua. Vaatiko rooli pitkää harjoittelua ja tutustumista spurguihin?
Pikemminkin kauhunsekaista "hyppy tuntemattomaan" -metodia eli hahmoja ei todellakaan ole mietitty sen kummemmin etukäteen, kuin toki ideoidessa. Helsinkiläispoikana olen toki saanut rautaisannoksen spurguista jo pienestä pitäen, mutta kiitokset kuuluu loistavalle maskeeraajallemme.
Poikkeaako mielestäsi sketseissä näytteleminen näyttelijän kannalta oleellisesti vakavampien roolien näyttelemisestä? Jos esimerkiksi katselee edellä mainittua spurgurooliasi ja vertaa sitä vaikkapa Putoavia enkeleitä –elokuvan Lauri Viita -rooliisi, niin yhtä vakavalta sinä niissä molemmissa näytät?
Ehkä se kertoo enemmänkin kapea-alaisuudestani näyttelijänä. Toki Ihmebantun huumori on sellaista, että näytteleminen on enemmän ns. naturaa kuin perinteistä sketsinäyttelemistä.
Studio Julmahuvissa seikkailit Z-salamapartiossa Rauskina 1970-luvun ympäristössä. Ikäsi puolesta 80-luku lienee kuitenkin ollut sinulle nuoruutesi aikaympäristö. 1980-luvulla monen idoliksi noussut Michael Jackson kuoli hiljattain. Missä sinä olit, kun kuulit Michaelin kuolemasta ja merkitsikö hän sinulle jotain?
Oltiin Kyproksella syömässä perheen kanssa aamiaista kun kuultiin. Jackson oli nerokas muusikko ja esiintyjä, jonka hyvin omituinen elämä vei liikaa huomiota olennaisesta.
Puhekuplahaastattelussa kysymme, mikä on mielestäsi aikamme suurin kupla?
On lottovoitto syntyä Suomeen!
Mitkä ovat omat tv- ja radiosuosikkisi ja surffailetko netissä?
Varsinaisia suosikkeja ei kyllä löydy aika harvoin ehdin seurata,
mutta täytyy sanoa, että YLEn Elävä arkisto on kyllä loistava.
Puhekuplavieras Johanna Pakosen kysymys sinulle: ”Oletko sitä mieltä, että nyt tulee samantyylinen lama kuin 90-luvun alussa vai pelotekkaanko ihmisiä turhaan?”
Oma ala freelance näyttelijänä on niin epävakaista ja vaihtelevaa aina, että taantuman vaikutuksia on hyvin vaikea huomata, mutta toki joillain aloilla vaikutus on ollut huomattavaakin. Sanotaan näin smp-hengessä, että lama tulee ja menee ja niistä noustaan, mutta ihmisten pelottelu on aina turhaa.
Jorma Kivistö, yle.fi
Julkaistu 13.7.2009
Kuka?
Tommi Korpela on Teatterikorkeakoulusta vuonna 1995 valmistunut näyttelijä. Suomalaiselle tv-yleisölle Tommi tuli tutuksi Studio Julmahuvi-sarjasta. Moni sen tekijöistä on mukana uudessa Ihmebantu-sarjassa. Tommi on näytellyt viime vuosina Remontti, Firma ja Suojelijat -sarjoissa. Lisäksi hän on näytellyt jo lähes 20 elokuvassa. Vuonna 2007 Tommi palkittiin parhaan miesnäyttelijän Venlalla, vuosina 2008 ja 2009 hän sai parhaan miespääosan Jussit elokuvista Miehen työ ja Putoavia enkeleitä. Helsingissä hän on näytellyt erityisesti Q-teatterissa.








